Meillä taloyhtiössä isännöitsijän toiminta on herättänyt kysymyksiä, kun osa päätöksistä ja urakoitsijavalinnoista on tuntunut menevän aina samojen toimijoiden suuntaan. Vaikka mitään suoraa väärää ei ole osoitettu, osa osakkaista pohtii, noudatetaanko eettisiä periaatteita riittävän läpinäkyvästi.
Miten teidän taloyhtiössänne näkyvät isännöinnin eettiset ohjeet – herättääkö toiminta luottamusta vai onko tullut tilanteita, jotka ovat saaneet epäilemään puolueettomuutta?
Isännöitsijästämme on ilmennyt paljon epäkohtia. Ei ole pöytäkirjoja, ri kokouksia, ei tarkastettuja tilinpäätöksiä, ei isännöintisopimusten hintojen korotuksista ilmoituksia, ei päivitettyjä osakemuutoksia kaupparekisteriin.
Ei kunnon kilpailutusta vakuutuksesta, ei hoitanut muitakaan hänelle kuuluvia tehtäviä.
Isännöitsijän eettiset ohjeet olisi hyvä lukea ääneen vähintään jokaisen yhtiökokouksen alussa. Näkisi kuinka paljon alkaa isännöitsijän posket punottaa. Meillä ainakaan ei edes tomaatinpunaisuus riittäisi…